-
Neuvottoman koulu etenee
Viime viikot ovat olleet jännittäviä Neuvottoman koulun etenemisen kannalta. Maaliskuussa 2023 valmistuneen ja hyväksytyn palveluverkkoselvityksen pohjalta tehty päätös uudesta koulusta päätettiin uudestaan kolme kertaa viime viikkoina, kaupunkikehitysvaliokunnassa, hallituksessa ja valtuustossa. Jostakin syystä siis Valtuuston jo reilu vuosi sitten tekemä päätös piti käydä uudestaan läpi kolmessa eri toimielimessä ja päättää uudelleen. Valtuustossa 27.8.2024, jopa esitettiin, ettei…
-
Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua Neuvottomasta! Eilen 21.12 vietimme koululla vuoden 2023 joulujuhlaa. Tarjolla oli mahtavia esityksiä, joita meille esitti koulun oppilaat. Illan päätteeksi tilaisuudessa vieraili tuttu punanuttu, Joulupukki! Vietettiinkö tässä Neuvottoman vanhan koulun viimeistä edellistä joulujuhlaa? Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
-
Keskellä tulevaisuutta!

Neuvoton on kehittynyt kahden vahvan, Haminan ja Kotkan välissä. Kylän kasvua vauhdittivat 70- ja 80-luvuilla niin metsäteollisuuden kasvu kuin satamien kehittyminen yhdessä kasvavien tavaravirtojen kanssa. 90-luvulla avautunut itäraja toi paljon työtä alueelle ja toimi alueen kehittävänä voimana aina 2000 luvulle asti. Metsäteollisuuden 15 vuotta sitten alkanut rakennemuutos on vaikuttanut Kaakonkulmalla merkittävästi ja muutoksen laineet tuovat…
-
Neuvottoman koulu
Viime viikolla Neuvottomaan saatiin hyviä uutisia, kun palveluverkkoselvitys julkaistiin. Tarkemmin aiheesta voi lukea Kymen Sanomista. Referoituna esitys on kuitenkin positiivinen Neuvottoman kannalta. Valtuuston äänestykseen on menossa 14.3.2023 vaihtoehto, jossa Neuvottomaan rakennettaisiin uusi koulurakennus. Nämä hyvät uutiset näkyivät myös viime viikonloppuna Neuvottoman vanhempaintoimikunnan järjestämässä maalisriehassa, jossa kävijöitä riitti varovaisten arvioiden mukaan neljättä sataa. Aktiivinen toiminta kylällä…


